Dynasty tietopalvelu
Vihdin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 18.08.2026/Pykälä 30

Kokousasian teksti

Kaava N214 Vihdintien asemakaavamuutos /hyväksymisvaihe

Elinvoimalautakunta 13.01.2026 § 5 

 Kaavoituspäätös

Kaavatyö sisältyy kunnanvaltuuston 1.12.2025 § 126 hyväksymän kaavoituskatsauksen liitteenä olevaan kaavoitusohjelmaan 2026–2028.

 Kaavatyön vaihe

Kaavatyö on aloitettu laatimalla alueidenkäyttölain 63 §:n tarkoittama kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Suunnittelualue

Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 3,1 ha. Kaava-alue käsittää Vihdintien välillä Ojakkalantie-Valtatie 25. Vihdintie on yksi Vihdin Nummelan liikenteen pääväylistä, ja suuri osa sen liikenteestä kulkee Vihdintien pohjoispäädyssä sijaitsevan Valtatie 25:n liittymän kautta.

Alue on voimassa olevassa asemakaavassa yleisen tien korttelialuetta suoja- ja näkemäalueineen sekä katualuetta.

Suunnittelualueen itäpuolella on yleisten rakennusten sekä sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueita. Suunnittelualueen länsipuolella on pääasiassa asumisen korttelialueita. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa puistoalueisiin ja Valtatie 25:n risteysalueeseen (yleisen tien alue, maantie).

Kaavamuutosalue sijaitsee pohjavesialueella. Alue on rakentunut.

Tavoitteet

Asemakaavoitus on aloitettu laatimalla AKL 63 §:n tarkoittama osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa määritellään muun muassa asemakaavoituksen tavoitteet.

Kaavatyön tarkoituksena on muuttaa Vihdintien osuus väliltä Ojakkalantie - Valtatie 25 kaavan mukaisesta yleisestä tiestä (maantie) kaduksi. Kun yleisen tien alue on asemakaavassa osoitettu kaduksi, siirtyy se valtion ylläpitämästä maantiestä kaduksi kunnan tekemällä kadunpitopäätöksellä (AKL § 86 a). Tällä kaavalla ei suunnitella rakennettavia kortteleita tai uusia tie- tai tonttiyhteyksiä.

Kaavan vaikutukset

Kaavan vaikutuksia tullaan arvioimaan kaavamuuttoksen edetessä.

Kaavatyö katsotaan vaikutuksiltaan vähäiseksi asemakaavamuutokseksi, koska kyseessä on lähinnä hallinnollinen muutos eikä asemakaavamuutoksella muuteta suunnittelualueen pääasiallista käyttötarkoitusta (liikenne), supisteta puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita, nosteta rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla tai heikennetä rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä (AKL 191 §).

Kaavaehdotuksen nähtävilleasettamisen ja hyväksymispäätöksen tekee elinvoimalautakunta.

Valmistelija Annamari Vuola  etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 040 617 2940

Esittelijä Elinvoimajohtaja Mika Herpiö

Ehdotus Elinvoimalautakunta päättää

1)

merkitä tiedoksi kaavan N214 Vihdintien asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (13.1.2026)

2)

kuuluttaa asemakaavan vireille sekä

3)

hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan kirjatut kaavatyön tavoitteet.

Päätös Elinvoimalautakunta päätti

Tiedoksi 

Elinvoimalautakunta 14.04.2026 § 20 

 Kaavoituksen vaihe

Vihdintien asemakaavamuutos, kaava N214, on laadittu lähtötietojen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadun palautteen pohjalta.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 4.2.-17.2.2026 välisenä aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin yksi (1) lausunto, jossa todettiin, että taholla ei ole lausuttavaa asiassa. Lausuntoon ei annettu vastinetta.

 Kaavaehdotus

Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 3,0 ha. Alue on osoitettu kokonaan katualueeksi.

Kaavan vaikutukset

Kaavatyö katsotaan vaikutuksiltaan vähäiseksi asemakaavamuutokseksi, koska kyseessä on pääasiassa hallinnollinen muutos, eikä asemakaavamuutoksella muuteta suunnittelualueen pääasiallista käyttötarkoitusta (liikenne), supisteta puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita, nosteta rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla tai heikennetä rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä (AKL 191 §). Lisäksi alue on jo toteutunut.

Pohjaveden suojelua ja hulevesien hallintaa koskevat yleismääräykset parantavat pohjaveden suojelun edellytyksiä alueella. Kaavan vaikutukset on kuvattu tarkemmin kaavaselostuksessa.

Toimivalta Hallintosääntö 26 §

Valmistelija Kaavasuunnittelija Annamari Vuola, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 040 617 2940

Esittelijä Elinvoimajohtaja Mika Herpiö

Ehdotus Elinvoimalautakunta päättää

1)      hyväksyä Vihdintien, kaava N214, asemakaavaehdotuksen (päivätty 14.4.2026) asetettavaksi julkisesti nähtäville AKL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti 30 päivän ajaksi

2)      pyytää asemakaavaehdotuksesta lausunnot seuraavilta tahoilta:

o       Lupa- ja valvontavirasto

o       Uudenmaan elinvoimakeskus

o       Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

o       Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

o       Vihdin kunnan:

         Rakennusvalvonta

         Ympäristön suojelu ja -valvonta

         Yhdyskuntatekniikan palvelut

         Vihdin Vesi

Elinvoimalautakunta 18.8.2026 § 30  

480/10.02.03/2025 

Kaavoituksen vaihe

Vihdintien asemakaavamuutos, kaava N214, on valmisteltu hyväksymiskäsittelyyn.

Vihdintien asemakaavamuutos, kaava N214, asemakaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä AKL 65 §:n ja MRA 27 §:n tarkoittamilla tavoilla 29.4.-28.5.2026. Julkisen nähtävillä olon aikana saatiin kolme (3) lausuntoa. Kahdessa lausunnossa todettiin, ettei taholla ole lausuttavaa ja yhden lausunnon perusteella kaavan merkintöjä ja määräyksiä täydennettiin. Lausunnot ja näihin laaditut vastineet on esitetty kaavaselostuksessa.

Kaava-aineistoon tehdyt tarkistukset

Asemakaavaan saadun palautteen perusteella on tehty seuraavia tarkistuksia: kaavamerkintä /pv (sijaitsee pohjaveden muodostumisalueella) muutettiin muotoon /pv-s (sijaitsee vedenottamon suoja-alueella). Kyseisen merkinnän määräys muutettiin muotoon: Sijaitsee vedenottamon suoja-alueella. Suoja-alueelle rakennettaessa tulee varmistaa voimassa olevat suoja-aluerajaukset ja -määräykset.

Tehdyt muutokset eivät ole merkittäviä, eikä kaavaehdotusta ole tarpeen

asettaa uudelleen nähtäville.

Kaavan sisältö

Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 3,0 ha. Alue on osoitettu kokonaan katualueeksi. Kaava-alue sijaitsee kokonaan pohjavesialueella ja vedenottamon suoja-alueella, mikä on huomioitu kaavassa yleismääräyksillä pohjaveden suojelusta ja hulevesistä.

Kaavan vaikutukset

Kaavatyö katsotaan vaikutuksiltaan vähäiseksi asemakaavamuutokseksi, koska kyseessä on pääasiassa hallinnollinen muutos, eikä asemakaavamuutoksella muuteta suunnittelualueen pääasiallista käyttötarkoitusta (liikenne), supisteta puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita, nosteta rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla tai heikennetä rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä (AKL 191 §). Lisäksi alue on jo toteutunut.

Pohjaveden suojelua ja hulevesien hallintaa koskevat yleismääräykset parantavat pohjaveden suojelun edellytyksiä alueella. Kaavan vaikutukset on kuvattu tarkemmin kaavaselostuksessa.

Toimivalta Hallintosääntö 26 §

Valmistelija Annamari Vuola  etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p.  040 617 2940

Esittelijä Elinvoimajohtaja Mika Herpiö

Ehdotus Elinvoimalautakunta päättää:

 1)

hyväksyä asemakaavaehdotuksesta pyydettyihin lausuntoihin annetut vastineet ja

 2)

hyväksyä kaava N214 Vihdintien asemakaavamuutos -asemakaavan (päivätty 18.8.2026).