Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 280



Valtiovarainministeriön päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2023

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 280  

356/02.05.01.00/2022 

 

Valtiovarainministeriö on päättänyt 22.11.2023 lisätä kunnille myönnettävään kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 3,43 euroa asukasta kohden vuodelle 2023 valtion vuoden 2023 toiseen lisätalousarvioon perustuen. Lisäys huomioidaan valtionosuuden lisäyksissä ja vähennyksissä. Muutos huomioidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2023 joulukuun maksuerässä. 

 

Valtionosuuden muutoksessa kyseessä on käyttämättömän määrärahan palautuksesta valtion talousarviomomentilla, jotka oli pidätetty kaikkien kuntien valtionosuuksista aikaisemmin. Käyttämätön valtionosuuden palautus liittyy Kuntarakennelain 41 § ja 56 a § kohtiin, joiden osalta valtionosuudet palautettaan kunnille. Käytännössä palautus kohdistuu valtionosuuksien eriin, jotka vähennettiin kunnilta siis vuonna 2022 ja palautettaan vuoden 2023 valtionosuuksiin. Nämä erät ovat kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki vuodelle 2022 (1,62 €/as) ja kriisikuntien harkinnanvarainen yhdistymisavustus 2022 (1,81€/as). 

 

Muutoksen osalta Vihdin valtionosuudet nousevat vuodelle 2023 yhteensä 100 290 euroa. Näin ollen 2023 vahvistetut valtionosuudet yhteensä ovat 20 148 297? euroa (TA 2023 20 393 616 €). Päätöksestä on oikeus tehdä oikaisuvaatimus kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Valmistelija Jere Laine  etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 467 5554

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Erkki Eerola

 

Ehdotus Vihdin kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Valtiovarainministeriön päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2023 ja päättää tyytyä Valtiovarainministeriön päätökseen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi taloushallinto