Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 284


Vihdin kunnan liittyminen Hanselin Toimistotarvikkeet 2025-2027 (2029) -puitejärjestelyyn

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 284  

539/02.08/2023 

 

Hansel Oy on julkishallinnon yhteishankintayksikkö ja sen palvelujen ytimen muodostavat yhteishankinnat. Hanselilla on yhteensä tarjolla yli sata puitejärjestelyä ja dynaamista hankintajärjestelmää, joista asiakkaat voivat hankkia monipuolisesti tuotteita ja palveluja. Niitä on mukana tarjoamassa yli 800 sopimustoimittajaa. Yhteishankintojen lisäksi valikoimaan kuuluvat hankintojen asiantuntijapalvelut: kilpailuttaminen ja kehittäminen. 

 

Hanselin tavoitteena on säästää yhteiskunnan varoja lisäämällä tuottavuutta koko julkishallinnon hankintatoimeen. Toiminta perustuu Hansel-lakiin, jossa määritellään yhtiön tehtävät ja asiakkaat. Hansel on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, josta valtio omistaa 65 prosenttia ja Kuntaliitto 35 prosenttia. Toiminta rahoitetaan sopimustoimittajilta perittävällä palvelumaksulla, joka perustuu asiakkaiden yhteishankintojen kautta tekemiin hankintoihin. Palvelumaksu on keskimäärin hieman alle prosentti hankinnan arvosta. 

 

Hanselin asiakkaita voivat olla kunnat ja kuntayhtymät, valtion virastot ja laitokset, valtion liikelaitokset, valtion talousarvion ulkopuoliset rahastot, eduskunta sekä sen alaisuudessa ja valvonnassa ja yhteydessä toimivat yksiköt, evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkko sekä näiden seurakunnat, hyvinvointialueet sekä yliopistot ja korkeakoulut (mukaan lukien ammattikorkeakoulut). 

 

Yhteishankinta sisältää yleisimmin kunnassa tilatut toimistotarvikkeet ja niiden toimittaminen suoratoimituksina tai täyttöpalveluna sekä tuotteisiin liittyvät muut palvelut.

 

Tämä uusi puitejärjestely on jatkoa 1.1.2025 päätyvälle Toimistotarvikkeet 2021-2023 (2025) -puitejärjestelylle, jossa Vihdin kunta on ollut mukana. 

 

Valmistelija Antti Luukkanen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4798

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Erkki Eerola

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää, että Vihdin kunta liittyy Hanselin Toimistotarvikkeet 2025-2027 (2029) -puitejärjestelyyn.

 

Hallintopäällikkö valtuutetaan tekemään Hanselin portaalissa Vihdin kunnan puolesta yksityiskohtainen sitoumus puitejärjestelyyn liittymisestä.

 

Päätös  Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi - hallintopäällikkö