Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 275


 

Kunnanvaltuuston päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 275  

    

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Erkki Eerola

 

Ehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston 4.12.2023 tekemät päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä mene ulkopuolelle valtuuston toimivallan tai ole muutoinkaan lain tai asetuksen vastaisia.

 

 Päätösten täytäntöönpano suoritetaan tavanmukaisessa säännösten ja sääntöjen mukaisessa järjestyksessä.

 

 Kunnanvaltuusto päätti lähettää kunnanhallitukselle valmisteltavaksi seuraavat valtuustoaloitteet:

 Laajemman demokratian ja osallisuuden edistäminen Vihdin kunnan päätöksenteossa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.