Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 280


Täyttölupahakemus yhdeksän peruskoulun erityisluokanopettajan, päätoimisen tuntiopettajan erityisluokanopetukseen, peruskoulun matematiikan ja fysiikan lehtorin ja opinto-ohjaajan vakinaisiin virkoihin sekä yhden vakinaisen kouluohjaajan, varhaiskasvatuksen opettajan ja kahden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan vakinaisiin työsuhteisiin sekä määräaikaisen erityisnuorisotyöntekijän ja nuoriso-ohjaajan työsuhteisiin

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 280  

11/01.00.02.00/2022 

 

Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan kunnanhallitus myöntää täyttöluvan kaikkiin vuoden ja yli vuoden kestäviin työ-/virkasuhteisiin sekä kaikkiin työ-/virkasuhteisiin, jotka kestävät kolme kuukautta tai enemmän ja lisäävät talousarviossa huomioitua henkilöstöresurssointia sekä niihin alle vuoden kestäviin työ-/virkasuhteisiin, jotka ketjutuksen kautta jatkuvat vuoden tai yli vuoden.

 

Sivistyspalvelut palvelukeskuksen opetuspalvelujen tulosalue hakee täyttölupaa viiden erityisluokanopettajan (nrot 0320, 0331, 0332, 0335, 0337, 0342, 0343, 0348, 0355), erityisluokanopetukseen sijoittuvan päätoimisen tuntiopettajan (nro 1010) , peruskoulun matematiikan ja fysiikan lehtorin (nro 0261) ja Nummelanharjun koulun ja Vihdin yhteiskoulun yhteisen opinto-ohjaajan (nro 0289) vakinaisiin virkoihin 1.8.2023 lukien. Osa viroista on ollut täytettynä määräaikaisina lukuvuonna 2022-2023 kelpoisten hakijoiden puuttumisen vuoksi ja osa irtisanoutumisen tultua lukuvuoden aikana. Erityisluokanopettajan viroista kolme sijoittuu Pappilanpellon kouluun, kaksi Otalammen kouluun, neljä Nummelanharjun kouluun, päätoimisen tuntiopettajan virka Nummelanharjun kouluun, matematiikan ja fyysikan lehtorin virka Otalammen kouluun ja opinto-ohjaajan virka osaksi Nummelanharjun kouluun ja osaksi Vihdin yhteiskouluun. Lisäksi opetuksen tulosalue hakee täyttölupaa vakinaisen, osa-aikaisen (20 h/vko) kouluohjaajan työsuhteelle 8.8.2023 lukien. Työsuhde on avautunut irtisanoutumisen myötä ja sijoittuu Jokikunnan kouluun.

 

Sivistyspalvelut palvelukeskuksen varhaiskasvatuksen tulosalue hakee täyttölupaa 9.1.2023 alkaen ruotsinkieliseen päivähoitoon Daghemmet Aleksandraan vakinaisen varhaiskasvatuksen opettajan (lärare inom småbarnspedagogik) työsuhteeseen sekä kahden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan vakinaisiin työsuhteisiin 2.1. ja 9.1.2023 alkaen Hiidenrannan ja Otalammen päiväkoteihin.

 

Sivistyskeskuksen hyvinvointi- ja nuoripalvelujen tulosalueen nuorisopalvelut hakee täyttölupaa erityisnuorisotyöntekijän ja nuoriso-ohjaajan määräaikaisille työsuhteille ajalle 2.1.2023 - 24.10.2024. Molemmat työsuhteet liittyvät koulu- ja oppilaitosnuorisotyön kehittämishankkeeseen. Työsuhteiden palkkakustannuksista 90 % katetaan hankerahoituksen kautta.

 

Valmistelija Päivi Pohjola  etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 050 587 5500

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Erkki Eerola

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää edellä pykälätekstissä kuvatut täyttöluvat yhdeksän peruskoulun erityisluokanopettajan, päätoimisen tuntiopettajan erityisluokanopetukseen, peruskoulun matematiikan ja fysiikan lehtorin ja opinto-ohjaajan vakinaisiin virkoihin sekä yhden vakinaisen kouluohjaajan, varhaiskasvatuksen opettajan ja kahden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan vakinaisiin työsuhteisiin sekä määräaikaisen erityisnuorisotyöntekijän ja nuoriso-ohjaajan työsuhteisiin.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi