Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 05.03.2026/Pykälä 14



Vuoden 2025 tilinpäätös / hyvinvointilautakunta

 

Hyvinvointilautakunta 05.03.2026 § 14  

5/02.06.01/2026 

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteuttamisvertailu ja toimintakertomus.

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa. Toimintakertomuksessa on annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa.

 

Hallintosäännön 12 §:n mukaan toimielin eli lautakunta hyväksyy toimialansa toimintakertomuksen.

 

Sivistys- ja hyvinvointi palveluiden palvelukeskuksessa on laadittu ehdotus hyvinvointilautakunnan tilinpäätökseksi vuodelta 2025. Tähän sisältyy raportti käyttötalouden (sisäiset ja ulkoiset erät) ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi raportoidaan Vihta-ohjelmaan kirjattujen tavoitteiden toteutuminen hyvinvointilautakunnan osalta.

 

Valtuustoon nähden talousarvion sitova määräraha on palvelukeskuksen toimintakate ilman myyntivoittoja ja -tappioita ja kunnanhallitukseen nähden tulosalueen toimintakate ilman myyntivoittoja ja -tappioita. Sitovana määrärahana oli toimintakate ja sitovina tavoitteina talousarvioon kirjatut strategiset teot vuodelle 2025. Talousarviossa ovat mukana sekä sisäiset että ulkoiset erät.

 

Hyvinvointilautakunnan alaisia tulosalueita ovat hyvinvointi- ja

nuorisopalveluiden tulosalue, joka jakautuu nuorisopalvelujen,

hyvinvointipalvelujen ja maahanmuuttopalvelujen tehtäväalueisiin sekä kirjasto- ja kulttuuripalvelujen tulosalue, joka jakautuu kirjasto-, kulttuuri, ja museopalvelujen tehtäväalueisiin.

                                        

Hyvinvointilautakunnan sitova toimintakate muutetussa talousarviossa oli -4 079 268 euroa ja toteuma -3 774 160 euroa, toteutuma on 92,5 %. Sitova toimintakate alittui 305 108 eurolla ja 7,5 %.

 

Toimintatuotot toteutuivat 137 075 euroa yli muutetun talousarvion.

Toimintakulut alittivat muutetun talousarvion 168 033 eurolla.

 

Hyvinvointi- ja nuorisopalvelujen tulosalueen osalta toimintatuotot ylittyivät 96 432€ eurolla ja toimintakulut alittuivat 115 024 eurolla. Tulosalueen toimintakate muutetussa talousarviossa oli -895 087 euroa ja totuma -683 631 euroa toteuman ollen 76,4%.

 

Kirjasto- ja kulttuuripalvelujen tulosalueen osalta toimintatuotot ylittyivät 40 432 eurolla ja toimintakulut alittuivat 53 009 eurolla. Tulosalueen toimintakatteeksi muodostui -3 090 529 euroa ja toteuma-aste oli 97,1 %. Palvelualueen ulkoisten kulujen toteuma-aste oli 95,4 % ja toimintakate alittui 82 570 euroa talousarvioon nähden.

            

Sisäinen valvonta koskee kaikkia kunnan toimielimiä, kunnan johtoa eri organisaatiotasoilla ja kaikkia esimiesasemassa olevia. Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että yhteisesti sovittuja ja hyväksyttyjä toimintatapoja ja ohjeita noudatetaan kunnan kaikissa hallintokunnissa. Sisäisen valvonnan arviointilomakkeella arvioidaan lautakunnan alaisen toiminnan toteutumista vuonna 2025. Arviointilomakkeiden yhteenveto ja niistä tehtävät johtopäätökset toimivat pohjana kunnanhallituksen tilinpäätöksessä antamalle sisäisen valvonnan selonteolle. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi on tämän pykälän liitteenä.

 

Toimivalta Hallintosäännön § 14, 15, 22 sekä 25

 hallintosääntö 29.9.2025 alkaen KV 29.9.2025 § 82

 PALVELUTUOTANTO KESKUKSITTAIN

 

Valmistelija Mari Haapanen  etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 050 53 733 40

 Taneli Kolppanen etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 0440421149

 Sampo Anttila etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4479

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen

 

Ehdotus Hyvinvointilautakunta päättää

 

  1.       esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hyvinvointilautakunnan toimintakertomuksen käyttötalouden osalta; sekä

 

  1.       hyväksyä liitteenä olevan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arvioinnin tilikaudelta 2025.

 

Päätös  Hyvinvointilautakunta päätti

 

  1.       esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyi hyvinvointilautakunnan toimintakertomuksen käyttötalouden osalta; sekä

 

  1.       hyväksyi liitteenä olevan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arvioinnin tilikaudelta 2025.

 

 

Tiedoksi Kunnanhallitus