Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 28


Liite 1 Liikkumisohjelma Vihti

Liikkumisohjelma / Vammainseuvoston lausunto

 

Vammaisneuvosto 23.11.2022 § 23 

 

 

Elinvoimalautakunta 1.11.2022

388/00.04.00/2022 

Liikkumattomuus on 2020-luvun keskeinen terveyshaitta, johon liikuntapalvelut ei yksistään pysty vastaamaan. Tämän hetken tärkein liikuntapoliittinen tavoite Suomessa on kansalaisten fyysisen aktiivisuuden merkittävä lisääminen kaikissa ikä- ja väestöryhmissä siten, että väestö harrastaa mahdollisimman laajasti liikuntaa terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävässä määrin. Suomalaisen liikunnan keskeisiksi meneillään oleviksi kehityslinjoiksi on määritelty se, että merkittävä osa liikkumisesta toteutuu omatoimisesti ja erityisesti aikuisten ja ikääntyneen väestön osalta valtaosa liikunnasta toteutuu muutoin kuin organisoituneena toimintana. Matalan kynnyksen liikuntatoimintojen organisoinnin merkitys on kasvamassa.

 

Vihdin kuntastrategiassa korostetaan vihtiläisten hyvinvoinnin edistämistä. Vihdin luvataan olevan aktiivisen ihmisen koti, missä on tarjolla modernit liikuntapaikat ja liikkuminen lähiluonnossa on mahdollista. Vihtiläisiä kannustetaan aktiiviseen elämäntapaan sekä terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Kunnan vahvojen, strategian mukaisten peruspalveluiden ja hyvinvoivan yhteisön kulmakivenä on osaava, hyvinvoiva ja arvostettu henkilöstö, joka tuntee työnsä merkityksellisyyden kuntalaisille. Tulevalla strategiakaudella kehitetään julkisia liikenneyhteyksiä, tuetaan ilmastoystävällistä liikkumista ja parannetaan kunnan kevyen liikenteen verkostoa.

 

Fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi tarvitaan koko elämänkulkuun selkeä ja tavoitteellinen ohjelma, joka ylittää perinteiset hallinto-, organisaatio- ja ammattirajat. Erityisen tärkeää on ottaa huomioon arkiliikkumisen ulottuvuus kaikessa toiminnassa. Vihdissä käynnistyy poikkihallinnollinen liikkumisohjelma tukemaan fyysisen aktiivisuuden edistämistä, ohjelma liitteenä.

 

Ohjelman valmistelu

 

Liikkumisohjelman valmistelu- ja vetovastuu on ollut liikuntapalveluilla. Valmistelua on johtanut liikuntapäällikkö yhteistyössä kunnan johtoryhmän nimeämän poikkihallinnollisen työryhmän kanssa. Liikuntapalvelut on vastannut liikkumisohjelman taustatiedoista sekä työn koordinoinnista, työryhmä on puolestaan tuottanut ohjelman tärkeimmän ja vaikuttavimman osuuden toimenpideohjelman. Erilaisia toimenpiteitä on kirjattu yhteensä 48 kpl.

 

Liikkumisohjelman tavoitteet

 

Liikkumisohjelman tavoitteena on lisätä kaikenikäisten kuntalaisten arki- ja hyötyliikkumista. Ohjelmaan kirjatuin toimenpitein edistetään kuntalaisten liikunnallista aktiivisuutta ja terveyttä sekä tuetaan sisäistä poikkihallinnallista yhteistyötä kunnan strategian mukaisesti. Liikkumisohjelma laajentaa perinteistä liikkumisen näkökulmaa arkiliikunnalla, paikallaanolon vähentämisellä sekä matalan kynnyksen liikkumisolosuhteiden luomisella. Perustana on käsitys siitä, että liikkuminen ei ole vain tietoista liikunnan harrastamista, vaan sen ohella kaikkea arjen liikkumista kotitöistä työmatkoihin ja lähipoluilla ulkoiluun. On keskeistä ymmärtää, että kysymyksessä ei ole liikuntapaikkarakentamisen ohjelma eikä ohjelman keskiössä ole liikunnan tai urheilun harrastamisen lisääminen. Tavoitteena on vaikuttaa ihmisten asenteisiin, madaltaa liikkeelle lähtemisen kynnystä ja lisätä liikkumisen iloa. Päämääränä on, että liikkuminen Vihdissä on helppo arjen valinta.

 

Ohjelman seuranta

 

Liikkumisohjelman toimenpiteet on aikataulutettu ja toimenpiteille on asetettu mittarit. Toimenpiteiden toteutumisesta raportoidaan elinvoimalautakunnalle vuosittain kuluvan vuoden loppuun mennessä. Toimenpideluetteloa voidaan tarkentaa seurantajakson 2022-2025 aikana mikäli tarve niin vaatii.

 

 

Ehdotus Elinvoimalautakunta päättää 

 

1.

merkitä tiedoksi esitellyn liikkumisohjelman 2022-2025 luonnoksen, ja

2.

pyytää lausunnot liikkumisohjelman 2022-2025 luonnoksesta sivistys-, hyvinvointi- sekä ympäristölautakunnilta, vanhus- ja vammaisneuvostolta, nuorisovaltuustolta sekä kunnassa toimivilta ammattijärjestöiltä: Juko, JHL, Jyty, Tehy ja Super. Lausunnot pyydetään toimittamaan 31.12.2022 mennessä.

 

Päätös Elinvoimalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Vammaisneuvosto 23.11.2022

388/00.04.00/2022

 

 

Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 1.11.2022 § 83 merkinnyt tiedoksi esitellyn liikkumisohjelman 2022-2025 ja pyytää mm. Vihdin vammaisneuvostolta lausuntoa ohjelmasta .

 

Valmistelija   Merja Myllyniemi etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4711 

 

Ehdotus Vammaisneuvosto keskustelee Likkuntaohjelmasta vuosille 2022-2025 ja päättää lausunnon antamisesta.

 

Päätös Vammaisneuvosto päättää jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

 

Tiedoksi Elinvoimalautakunta

 

Vammaisneuvosto 07.12.2022 § 28  

388/00.04.00/2022 

 

Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 1.11.2022 § 83 merkinnyt tiedoksi esitellyn liikkumisohjelman 2022-2025 ja pyytää mm. Vihdin vammaisneuvostolta lausuntoa ohjelmasta .

 

Valmistelija Merja Myllyniemi etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4711 

 

Ehdotus Vammaisneuvosto keskustelee Liikkumisohjelmasta vuosille 2022-2025 ja päättää lausunnon antamisesta.

 

Päätös Vammaisneuvosto antaa Liikkumisohjelmasta vuosille 2022-2025 seuraavan lausunnon:

 

-          Vammaisneuvosto pitää tärkeänä, että kiinnitettäisiin huomiota mös erityisryhmien näkökulmaaan. Vammaisten liikkumista edistävät toimenpiteet auttavat myös muita ryhmiä ja lisäävät saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Kaikkien ryhmien pitää pystyä osallistumaan suunnitelman sisältävään toimintaan

-          Koulujen välituntiliikunnan toimenpiteissä halutaan, että huomioidaan kaikenlaisten lasten mahdollisuus osallistua toimintaan

-          Esteettömyyskävelyn toteuttamista pidetään hyvänä, jo tehtynä, toimenpiteenä

-          Vammaisneuvosto pitää liikkumisohjelmaa kokonaisuutena hyvänä. Lisäksi hyvänä pidetään sitä, että toimenpiteille on asetettu aikataulut ja seurantaa varten mittarit.

   

 

Tiedoksi Elinvoimalautakunta