Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 8


Etelä-Nummelaan rakentuvaan keskukseen sijoittuvan päiväkodin nimi

 

Sivistyslautakunta 31.01.2023 § 8  

486/00.02.01/2022 

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 28.11.2022 § 247 päättänyt nimetä vuoden 2024 alussa Etelä-Nummelaan avautuvan koulu- ja päiväkotikeskuksen Etelä-Nummelan koulukeskukseksi.

 

Kun koko talolle on valittu nimi, valitaan taloon tuleville kouluille, päiväkodeille ja nuorisotilalle omat nimensä. Myös talon eri tiloja ja ryhmiä nimetään myöhemmin kokonaisuuteen sopivilla nimillä. 

 

Jotta Etelä-Nummelan koulukeskuksen päiväkodin nimi olisi linjassa Vihdin muiden päiväkotien (Kuoppanummen päiväkoti, Otalammen päiväkoti) nimien kanssa, esitetään päiväkodin nimeksi Etelä-Nummelan päiväkoti.

 

Vihdin hallintosäännön § 18 mukaan sivistyslautakunta päättää kouluista mukaan lukien siis koulujen nimet. Vastaavaa ei ole varhaiskasvatuksen osalta päätetty hallintosäännössä, mutta yhdenvertaisuuden vuoksi asia on tuotu lautakunnan päätettäväksi.

 

Uuden päiväkodin nimi ilmoitetaan Opetushallitukselle.

 

Valmistelija Taina Vainio  etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 467 5275

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen

 

Ehdotus Sivistyslautakunta päättää, että Etelä-Nummelan koulukeskuksen päiväkodin nimeksi tulee Etelä-Nummelan päiväkoti.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi Vihdin kunta

 Päiväkodit