Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 10


Sivistyslautakunnan otto-oikeuskäsittelyn ilmoitusvelvollisuuden muutokset maksuvapautuspäätöksiin

 

Sivistyslautakunta 31.01.2023 § 10  

65/00.02.03/2023 

 

Vihdin kunnan toimintasäännön 32 § kohdan 11 mukaan opetuspäällikkö päättää iltapäivätoiminnan maksujen vapauttamisesta ja 35 § kohdan  4 mukaan varhaiskasvatuspäällikkö päättää tulosalueellaan taksamaksuista vapauttamisesta ja niiden perimättä jättämisestä. 

 

Toimintasäännön 3 §:n (Viranhaltijapäätösten ilmoittaminen kunnanhallitukselle ja lautakunnille sekä niiden otto-oikeus) mukaan hallintosäännössä on määrätty kunnanhallituksen ja lautakuntien alaisten viranomaisten velvollisuudesta ilmoittaa tekemistään päätöksistä. Ilmoitusvelvollisuus ei koske niitä päätöksiä, joihin kunnanhallituksella ja lautakunnilla ei ole otto-oikeutta, eikä hallintosäännön 6 luvussa Henkilöstöasiat määriteltyjä päätöksiä. Toistaiseksi voimassa oleviin virka- ja työsuhteisiin palkattavan henkilöstön valintapäätökset ilmoitetaan kuitenkin kunnanhallitukselle ja lautakunnille hallintosäännön mukaisesti.

 

Yksittäisiä, asiakkaita koskevia maksuvapautuspäätöksiä ei voida rinnastaa opetustoimen, varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen ns. salaisiin päätöksiin (kuten esim. oppilaiden erityisen tuen päätökset), mutta niiden tiedoksi antaminen ei ole lautakunnalle tarkoituksenmukaista niiden sisältämien arkaluontoisten tietojen vuoksi.

 

Valmistelija Kirsi Hyvämäki  etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 467 5239

 Taina Vainio, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 467 5275

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen

 

Ehdotus Vihdin kunnan toimintasäännön 3 §:ssä on määrätty viranhaltijapäätösten ilmoittamisesta kunnanhallitukselle ja lautakunnille sekä niiden otto-oikeudesta. Po. määräyksen mukaan ilmoitusvelvollisuus ei koske niitä päätöksiä, joihin kunnanhallituksella ja lautakunnilla ei ole otto-oikeutta, eikä hallintosäännön 6 luvussa Henkilöstöasiat määriteltyjä päätöksiä. Toistaiseksi voimassa oleviin virka- ja työsuhteisiin palkattavan henkilöstön valintapäätökset ilmoitetaan kuitenkin kunnanhallitukselle ja lautakunnille hallintosäännön mukaisesti. Tämän lisäksi sivistyslautakunta päättää, että ilmoitusvelvollisuutta ei ole myöskään sen toimialaan kuuluvista maksuvapautuspäätöksistä, kun maksuvapautuspäätökset on tehty lautakunnan hyväksymien perusteiden mukaisesti.

 

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi Varhaiskasvatuspalveluiden toimistosihteeri

 Opetuspalveluiden toimistosihteeri