RSS-linkki
Kokousasiat:https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 06.10.2026/Pykälä 54
Elinvoimalautakunta/Liikunnan kohdeavustustilitys 2025/Voimistelu- ja Urheiluseura Vihdin Isku ry
Elinvoimalautakunta 6.10.2026 § 54
455/02.05.01.01/2024
Vihdin kunnan avustus- ja stipendisäännön mukaisesti kohdeavustusten käytöstä tulee raportoida kahden kuukauden kuluessa avustettavan hankinnan tai hankkeen hakemuksessa esitetyn päättymisajankohdan jälkeen. Raportointi tulee tehdä sähköisesti ja siihen tulee liittää kopiot maksetuista laskuista, joita tulee olla vähintään maksetun avustuksen verran. Raportoinnissa tulee ilmoittaa toteutuneen kohteen menot sekä tulot.
Elinvoimalautakunta on myöntänyt 4.11.2025 §93 Voimistelu- ja Urheiluseura Vihdin Iskulle 650 € välineiden hankintaan.
Voimistelu- ja Urheiluseura Vihdin Isku ry on hankkinut välineet suunnitelman mukaan joulukuussa 2025 ja toimittanut tästä tilitysraportin 21.12.2025. Seura on toimittanut näistä tilitysraportin annetussa määräajassa 21.12.2025 ja raportti täyttää Vihdin kunnan avustus- ja stipendisäännön ehdot.
Toimivalta Hallintosääntö §22 ja §26 sekä Vihdin kunnan avustus- ja stipendisääntö
Valmistelija Sari Sarpaneva etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 050-592 0415
Esittelijä Elinvoimajohtaja Mika Herpiö
Ehdotus Elinvoimalautakunta päättää hyväksyä Liikunta- ja Urheiluseura ry:n kohdeavustustilityksen liittyen seuran välinehankintoihin.
Käsittely Lautakunnan jäsen Tiina Haapala todettiin esteelliseksi osallisuusjäävinä (hallintolaki 28 § 1 mom. 1 kohta) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 20.20. Haapala palasi kokoukseen asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 20.22.
Päätös Elinvoimalautakunta päätti hyväksyä Liikunta- ja Urheiluseura ry:n kohdeavustustilityksen liittyen seuran välinehankintoihin.
Tiedoksi