RSS-linkki
Kokousasiat:https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.09.2025/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tarkastuslautakunnan toimintasuunnitelma syksy 2025 ja kevät 2026
Tarkastuslautakunta 17.09.2025 § 32
298/00.03.00/2025
Tarkastuslautakunnan jäsenten vastuualueet
Vakiintuneen menettelyn mukaisesti tarkastuslautakunta on valtuustokauden alussa jakanut lautakunnan jäsenille vastuualueet, jotka muodostuvat Vihdin kunnan toimielinrakenteen pohjalta. Kukin lautakunnan jäsen on seurannut erityisesti vastuualueelleen kuuluvan/kuuluvien toimielinten työskentelyä ja asetettujen tavoitteiden toteutumista.
Seurannasta on raportoitu tarkastuslautakunnan kokouksissa niin, että kukin raportti on kattanut neljännesvuoden toiminnan. Raportoinnin ajankohdat on päätetty etukäteen. Kukin tarkastuslautakunnan jäsen on seurannut vastuualuettaan koskevia päätöksiä ja keskeisiä asioita, jotka on tuotu tarkastuslautakunnalle tiedoksi ja mahdollisesti sisällytettäväksi arviointikertomuksen valmisteluaineistoon.
Tulevien kokousten aikataulu ja sisältö
Tarkastuslautakunta on vuosittain tekemässään toimintasuunnitelmassa päättänyt syyskauden ja seuraavan kevään kokouspäivistään. Samalla on päätetty kunkin kokouksen alustava sisältö sekä haastateltavat viranhaltijat.
Valmistelija Merja Myllyniemi etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4711
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Ehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa syksyn 2025 ja kevään 2026 toimintasuunnitelman laatimisen.
Päätös 1. Päätti, että kukin tarkastuslautakunnan jäsen seuraa lautakunnan toimikauden aikana erityisesti vastuualueelleen kuuluvan palvelukeskuksen hallinnonalan ja toimielimen työskentelyä sekä asetettujen tavoitteiden toteutumista. Lautakunnan jäsenten vastuualueet toiminnan tarkastamisesta ja seurantaa varten on jaettu seuraavasti Vihdin kunnan toimielinrakenteen pohjalta.
Palvelukeskus | Toimielin | Vastuuhenkilö |
Elinvoiman palvelukeskus sekä Kuntaympäristön palvelukeskus
| - elinvoimalautakunta
|
|
Sivistys- ja hyvinvoinnin palvelukeskus
| - hyvinvointilautakunta
|
|
Sivistys- ja hyvinvoinnin palvelukeskus ja Konsernin palvelukeskus
| - sivistyslautakunta |
|
Elinvoiman palvelukeskus
| - rakentamis- ja ympäristölautakunta |
|
Kuntaympäristön palvelukeskus
| - tekninen lautakunta |
|
Konsernin palvelukeskus ja strateginen seuranta (tuloskortit) | - kunnanhallitus | Arja Uusitalo |
2. Päätti seuraavien kokousten ajankohdista seuraavasti:
kokous nro ja pvm
| haastateltavat / muu sisältö |
9/2025 (ke 17.9.2025) | - tilintarkastussuunnitelma 2025 - talousarvioesitys 2026
|
10/2025 (ke 22.10.2025)
| - haastateltavana kunnanjohtaja Erkki Eerola
|
koulutus (to 23.10.2025) | -tilintarkastajan pitämä koulutus klo 17 alkaen jäsenille ja varajäsenille. |
11/2025 (ke 19.11.2025)
| - haastateltavana vt. hallintojohtaja Matias Juupaluoma/hallintojohtaja Essi Piirojärvi
|
12/2025 17.12.2025 | - tilintarkastajan tilikauden aikainen raportti (väliraportti) vuodelta 2025 |
1/2026 (ke .2026)
| - haastateltavana tietohallintopäällikkö Jukka Tamminen
|
2/2026 (ke .2026)
| - haastateltavana elinvoimajohtaja Mika Herpiö ja tekninen johtaja Ville Könönen |
3/2026 (ke .2026)
| - haastateltavana sivistysjohtaja Mari Haapanen |
4/2026 (ke .2026) | - kunnanjohtaja Erkki Eerola (tilinpäätös 2025) - talousjohtaja Jere Laine (tilinpäätös 2025)
|
5/2026 (ke .2026) | - henkilöstöjohtaja (henkilöstöraportti 2025) - arviointikertomuksen valmistelu |
6/2026 (ke .2026)
| - tilintarkastajan tilikauden aikainen raportti (loppuraportti) vuodelta 2025 - tilintarkastuskertomus 2025 - arviointikertomuksen valmistelu
|
7/2026 (ke .2026)
| - arviointikertomuksen viimeistely |
Tiedoksi kunnanjohtaja, hallintojohtaja, vt. hallintojohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |