Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 19



 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Keskusvaalilautakunta 07.06.2024 § 19  

   

  

 

Vihdin kunnan hallintosäännön 117 § (Kokouskutsu) mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Vihdin kunnan hallintosäännön 121 §:n (Varajäsenen kutsuminen) mukaan toimielimen jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä tai toimielimen sihteeri voivat toimittaa kutsun varajäsenelle.

 

Vihdin kunnan hallintosäännön 122 § (Kokouksen pitäminen sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus) mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi esittelijän ehdotuksesta taikka jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.

 

Edellä mainitun perusteella kokous on laillisesti koolle kutsuttu kun kaikki paikalla olleet ovat saaneet esityslistan.

 

Vaalilain 14 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan kokous on päätösvaltainen täysijäsenisenä eli kun paikalla on 5 jäsentä tai varajäsentä.

 

Vaalilain 13 §:n ja oikeusministeriön vaaliohjeen mukaan jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa ehdokashakemuksen saapumisesta lähtien.

 

Vihdin kunnanvaltuusto on päätöksillään 9.8.2021 § 49 ja 27.9.2021 § 68 valinnut keskusvaalilautakunnan toimikaudelle 1.8.2021-31.5.2025. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Koska keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena (viisijäsenisenä), on ehdottoman välttämätöntä, että jäsen, joka ei voi osallistua kokoukseen ilmoittaa esteestä puheenjohtajalle tai sihteerille niin hyvissä ajoin, että seuraavana vuorossa oleva varajäsen ennätetään kutsua. Varajäsenistä ainakin järjestyksessä ensimmäisten tulee olla edellä mainitusta syystä hälytysvalmiudessa eli puhelimella tavoitettavissa.

 

Valmistelija Antti Luukkanen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4798

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Ehdotus Keskusvaalilautakunta toteaa kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.