Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 15


Vihdin kunnan vammaisneuvoston toiminnan suunnittelu ja kehittäminen

 

Vammaisneuvosto 21.09.2022 § 15  

494/00.02.05/2021 

 

Vihdin vammaisneuvosto haluaa suunnitella ja kehittää toimintaansa. Varsinkin vammaisneuvoston roolia informaation levittäjänä halutaan lisätä.

 

Valmistelija Merja Myllyniemi etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4711

 

Ehdotus Vihdin vammaisneuvosto keskustelee toimintansa suunnittelusta ja kehittämisestä.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa Risto Salmi esitti Mika Kaartisen ja Anja Hukkasen kannattamana, että käytäisiin keskustelu kunnanjohtajan kanssa Vihdon vammaisneuvoston toiminnasta ja halusta kehittää toimintaansa seuraavin tavoin:

 

-          Vammaisneuvostolta toivotaan kysyttävän lausuntoa valmistelun varhaisessa vaiheessa monipuolisesti valmistelussa olevista asioista. Lisäksi toivottiin valmistelussa olevien asioiden esittelyä myös muissa, kuin kaavoituksen asioissa.

-          Vammainsneuvosto toivoo toimintasääntöönsä muutosta vuosittaisen kokousmäärän osalta. Viiden kokouksen lisäksi toimintasääntöön toivotaan merkintää, että vammaisneuvosto voi kokoontua tarvittaessa

-          Vammaisneuvosto suunnittelee tekevänsä aloitteen kolmijäsenisen jaoksen perustamisesta. Jaoksen tarkoituksena on käydä Vihdin kunnalle vammaispalveluja tuottavissa palveluyksiköissä

 

Keskusteltiin mahdollisuudesta saada vammaisjärjestöjen sisältä asiantuntijoita mukaan käsittelemään lausuntopyyntöjä, jotka tulevat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta.

 

Sovittiin, että Risto Salmi ja Mika Kaartinen keskustelevat hallinnosta vastaavien viranhaltijoiden kanssa ennen seuraavaa kokousta ja sopivat mahdollisesta esittelystä seuraavaan kokoukseen ajankohtaisista hallinnossa käsittelyssä olevista asioista.

 

Päätös Vihdin Vammaisneuvosto kävi keskustelun toimintansa suunnitelusta ja kehittämisestä ja etenee keskustelun kuluessa sovituin tavoin.