Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 23.01.2022/Pykälä 6


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Keskusvaalilautakunta 23.01.2022 § 6  

   

  

 

Vihdin kunnan hallintosäännön 46 § (Kokouksen koollekutsuminen) mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Vihdin kunnan hallintosäännön 48 § (Varajäsenen kutsuminen) mukaan

toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä voi toimittaa kutsun varajäsenelle.

 

Vihdin kunnan hallintosäännön 49 § (Kokouksen pitäminen) mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 

Edellä mainitun perusteella kokous on laillisesti koolle kutsuttu kun kaikki paikalla olleet ovat saaneet esityslistan.

 

Vaalilain 14 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan kokous on päätösvaltainen täysijäsenisenä eli kun paikalla on 5 jäsentä tai varajäsentä.

 

Vaalilain 13 §:n ja oikeusministeriön vaaliohjeen mukaan jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa ehdokashakemuksen saapumisesta lähtien.

 

Vihdin kunnanvaltuusto on päätöksillään 9.8.2021 § 49 ja 27.9.2021 § 68 valinnut keskusvaalilautakunnan toimikaudelle 1.8.2021-31.5.2025. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Koska keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena (viisijäsenisenä), on ehdottoman välttämätöntä, että jäsen, joka ei voi osallistua kokoukseen ilmoittaa esteestä puheenjohtajalle tai sihteerille niin hyvissä ajoin, että seuraavana vuorossa oleva varajäsen ennätetään kutsua. Varajäsenistä ainakin järjestyksessä ensimmäisten tulee olla edellä mainitusta syystä hälytysvalmiudessa eli puhelimella tavoitettavissa.

 

Valmistelija Antti Luukkanen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4798

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Ehdotus Keskusvaalilautakunta toteaa kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksia ja päätösvaltaiseksi.