Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.01.2022/Pykälä 3


Tarkastuslautakunnan toimintamallin mukainen seuranta tammikuussa 2022 / loka-joulukuun 2021 raportointi

 

Tarkastuslautakunta 19.01.2022 § 3  

474/02.02.01.02/2021 

 

Tarkastuslautakunta on päättänyt 20.10.2021 § 38 toimintamallin mukaisesta seurannasta loka-joulukuun 2021 aikana. Lautakunnan jäsenten vastuualueet Vihdin kunnan toimielinrakenteen pohjalta toiminnan tarkastamista ja seurantaa varten jäljellä olevan toimikauden ajaksi jaettiin seuraavasti:

 

Palvelukeskus

Toimielin

Vastuuhenkilö

Elinvoimapalveluiden palvelukeskus sekä infra- ja tukipalveluiden palvelukeskus

 

- elinvoimalautakunta (31.7.2021 saakka kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluneet elinkeinopolitiikka ja viestintä ja markkinointi, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimivaltaan kuulunut liikuntapalvelut, kaavoitus- ja teknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluneet maankäytön suunnittelu sekä kartasto- ja mittaus- ja paikkatietotehtävät).

 

Jarmo Karjala

Sivistyspalveluiden palvelukeskus

 

- hyvinvointilautakunta (31.7.2021 saakka kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimiala lukuun ottamatta liikuntapalveluita, lasten ja nuorten lautakunnan toimivaltaan kuulunut nuorisopalvelut).

 

John Remes

Sivistyspalveluiden palvelukeskus ja konsernipalveluiden palvelukeskus

 

- sivistyslautakunta (31.7.2021 saakka lasten ja nuorten lautakunta poislukien nuorisopalvelut)

- Perusturvakuntayhtymä Karviainen, yhtymähallitus.

 

Susanna Tiirikainen

Elinvoimapalveluiden palvelukeskus

 

- ympäristölautakunta

Kari Rastas

Konsernipalveluiden palvelukeskus

 ja strateginen seuranta (tuloskortit)

- kunnanhallitus

Heidi Nieminen

 

 

Valmistelija Antti Luukkanen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4798

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi  toimintamallinsa mukaisen lautakunnan jäsenten vastuualueittaisen raportoinnin loka-joulukuulta 2021.

 

Päätös Tarkastuslautakunta merkitsi tiedoksi toimintamallinsa mukaisen lautakunnan jäsenten vastuualueittaisen raportoinnin loka-joulukuulta 2021.