Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.01.2022/Pykälä 2


Tilintarkastajan tilikauden aikainen raportti (väliraportti) vuodelta 2021

 

Tarkastuslautakunta 19.01.2022 § 2  

474/02.02.01.02/2021 

 

Vihdin kunnan hallintosäännön 65 §:n mukaan kunnan ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja kuntalain ja hallintosäännön mukaisesti. Hallintosäännön 67 §:n mukaan tarkastuslautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävät

 

Kuntalain 121 §:n 2 momentin mukaan tarkastuslautakunnan  yhtenä keskeisenä tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Kunnan hallintosäännön 75 §:n mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle

 

 

  1. vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna.

 

 

  1. Arvionsa tilintarkastuskertomuksessa tehdyistä muistutuksista sekä asianomaisten niistä antamista selityksistä ja  kunnanhallituksen lausunnosta.

 

 

  1. Ehdotuksen toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu ja tilintarkastuskertomus antavat aihetta.

 

Sen lisäksi, mitä kuntalaissa säädetään, tarkastuslautakunnan on Vihdin kunnan hallintosäännön 68 §:n mukaisesti

 

 

a)      seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi;

 

 

b)      huolehdittava siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa;

 

 

c)       tehtävä aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen valvonnan tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla;

 

 

d)      arvioitava hallinnon ja taloudenhoidon sekä palvelutoiminnan tarkoituksenmukaisuutta;

 

 

e)      hyväksyttävä tilintarkastajan tarkastussuunnitelma.

 

Tilintarkastajan tehtävät

 

Tilintarkastuskertomuksesta ja tilintarkastajan tehtävistä säädetään kuntalaissa. Kuntalain § 123 mukaan tilintarkastajan tehtävänä on tarkastaa tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on tarkastettava:

 

 

  1. onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

 

 

  1. antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;

 

 

  1. ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita;

 

 

  1. onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

 

Tilintarkastajan tulee noudattaa valtuuston ja tarkastuslautakunnan antamia ohjeita, mikäli ne eivät ole ristiriidassa lain, hallintosäännön tai julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan kanssa.

  

Lisäksi kuntalain mukaan tilintarkastajan on ilmoitettava havaitsemistaan olennaisista epäkohdista viipymättä kunnanhallitukselle annettavassa tilintarkastuspöytäkirjassa. Tilintarkastuspöytäkirja annetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.             

  

Vihdin kunnan hallintosäännön 73 §:n mukaisesti tilintarkastajan tulee ilmoittaa tarkastussuunnitelman toteutumisesta ja tarkastushavainnoistaan tarkastuslautakunnalle sen määräämällä tavalla.

 

Tilintarkastajan raportti (väliraportti) vuodelta 2021

 

Tilintarkastaja esittelee kokouksessa tarkastuslautakunnalle tilikaudenaikaisen väliraportin tilikauden 2021 tarkastuksista ja tarkastuksissa tehdyistä keskeisistä havainnoista (salassa pidettävä, julkisuuslain 24 § 15 kohta).

 

Valmistelija Antti Luukkanen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 767 4798

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi tilintarkastajan kokouksessa esittelemän raportin (väliraportin) tilikaudenaikaisesta tarkastuksesta vuodelta 2021.

 

Päätös Tarkastuslautakunta merkitsi tiedoksi tilintarkastajan kokouksessa esittelemän raportin (väliraportin) tilikaudenaikaisesta tarkastuksesta vuodelta 2021.