Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vihdin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vihti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 66



Lainajyvästömakasiinin ja korjausrahaston luovuttaminen Vihdin Maataloussäätiöltä Vihdin museolle

 

Elinvoimalautakunta 14.12.2021 § 66  

559/02.07.02.01/2021 

 

Vihdin maataloussäätiö, joka omistaa Vihdin kirkonkylällä sijaitsevan lainajyvästömakasiinin, on lopettamassa toimintaansa ja haluaa luovuttaa makasiinin ja sen korjausrahaston (2300 euroa) Vihdin kunnan museon käyttöön ja kunnan omistukseen.

 

Rakennus on valmistunut vuonna 1811. Se on suojeltu ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde.

 

Lainajyvästömakasiini on ollut Vihdin kunnan käytössä ja ylläpidettävänä jo pitkään. Makasiinin ylläpidöstä on sovittu vuonna 1986 allekirjoitetussa kunnan museotoiminnan "nelikantasopimuksessa". Sopimuksen ovat allekirjoittaneet Vihdin kunta, Vihdin seurakunta, Vihdin maataloussäätiö ja Vihti-Seura Ry. Nykyisellään makasiinissa on Vihdin museon maatalousnäyttely, joka on ollut auki sopimuksesta kesäaikaan.

 

Rakennuksessa ei ole välittömiä korjaustarpeita. Viime vuosina Vihdin kunnalle on kohdentunut makasiinin ylläpidöstä kuluja vuodessa noin 500 euroa. Nykyisellä käytöllä ylläpidon hinta ei nouse merkittävästi tulevaisuudessa.

 

Kunnan hallintosäännön 17§ kohta 17 mukaan kunnanhallitus hankkii kiinteää omaisuutta ja rakennuksia kunnalle valtuuston myöntämien määrärahojen puitteissa. Rakennus tulee tilapalvelun hallintaan ja käyttäjänä jatkaa museo.

 

Valmistelija Matti Kokkinen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p. 044 042 1347

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Kokkinen

 

Ehdotus Elinvoimalautakunta kannattaa lainajyvästömakasiinin ottamista kunnan omistukseen ja esittää, että kunnahallitus päättäisi suostua esitettyyn luovutukseen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.